Kaikkien noitten missihömppien tuijottaminen on mut saanu taas miettimää kauneutta. No siis missiehdokkaista ei kyl miun makuun kaunokaisia löydy, ovat jotenkin, noh tylsiä... Mikä musta sitten on kaunista? Kai jokin erilainen, rutkasti asennetta, semmosta räväkkyyttä. Riittää jo ehkä se tuli silmissä. Siis musta kaunis ihminen on sellanen josta näkee kilometrien päähän sen olevan tyytyväinen itteensä. Musta kauniita ihmisiä ovat esim Patricia Kaas, Pink, Tori Amos, niih ja iha ehoton ykkönen on Outi Mäenpää. <3 Tota ihanampaa olekkaan... :)

Ja jokainenhan näkee ja kokee kauneuden eri tavalla. Ja ihmeellistä minusta on se, että vallitseva kauneuskäsite on jotenkin niin absurdi. Ja sitten kuitenkin esim miehet väittävät haluavansa kuitenkin muuta, kuin niitä anorektisen laihoja, iso tissisiä, pitkä hiuksisia mallipimuja. Mikä helvetti sitä käsitystä pitää oikein yllä jos sellaista ei pidetä kuitenkaan kauniina ja suurinkaan osa ei ole sen näköisiä/kokoisia. *huokaus*

Ja huomannu monta kertaa, että enemmän sitä huomioo saan minä tuolla baanalla ku muutamat " klassisen kauniit malli" ystäväni. Ja ei en ole mallimittanen tai - kaponen, tukka on lyhyt ja sekasin, naamassa on arpi ja vaatteet ei tod oo muodikkaat. Vaik välil iha näyttävästikin pukeudun, esim korkeat saappaat ja minihame tms. Mut mä todellakin tykkään itestäni näin, mä haluis mitää muuttaa, enkä huolehdi siitä, että onko jossain sentti tai kaksi liikaa ja onko mun vaatteet nyt siististi tai muodikkaat. Ja mä osaan puhuu, tai noh, vittuilla nyt ainakii. :)

- oltiin kuin veljet -

Niin monet muistot
kieppuu päässä
ympyrää

Niin paljon yhdessä koettiin

Me pitkin öisiä katuja riehuttiin
Ilman päämäärää päiviä ja öitä ajeltiin
Ensimmäinen viskipulloni yhdessä korkattiin
Tallinnanaukiolla naisia yhdessä katseltiin
Ja tyylikkäästi mustangilla kruisailtiin
Toistemme syliin niin usein sammuttiin
Käsi kädessä maijan takaosassa matkattiin
Muijamme aina mustasukkaisiksi tehtiin
Toisiimme täysillä luotettiin

Vain vuoksesi sun
pystyyn nostan pääni mun
Muistaa sut täytyy ilolla,
helvetin suurella tunteella

Renttu menetti veljensä. Veljiä me oltiin, vaikka muut luuli siskoksi ja veljeksi, vaik ei siis ihan aikuisten oikeesti oltu. Pennuista asti vaan kuljettiin yhdessä. Miten mä nyt osaan tätä elämän peliä pelata. Mein piti aina kestää kaikki yhdessä. Sä olit mulle niin luvannut. Miksi tästä maailmasta lähtee aina ne hyvät ensin? Mä koitan osata muistaa sua ilman kyyneliä, koska niin sä oisit halunnut. Mutta anna anteeks jos kyyneleet karkaa. Mä kokoan porukan ja me käydään meidän mestoilla ja nostetaan sulle malja, joka ikiselle muistoole susta.

Yrittäny oon taas vuosien jälkeen runoilla. Tuokin tekele löytyy rakkausrunot.fi osotteesta, aquilus umbra nimimerkin alta.

Hah! Minua verrattiin maailman kylmimpään jääpalaan. Perustelujakin sain väitteelle monia, huonoin niistä oli kuitenkin se, että enkö mä ole kuullut, että minkälaisia juttuja musta liikkuu pitkin katuja. No en! Kun en kuuntele ku ei kiinnosta ja jos nyt joku kuuntelee niin todennäköisesti olen juuri tehnytkin niin kuin naapurin mummon apinan pikkuserkun facebookkaveri väittää mun tehneen.

Mutta siis tää renttu jätettiin tai siis vaihdettiin parempaan naiseen, jonka seurauksena alkon täti joutu esittelemään mulle jos jonkin näköistä viskiä ja mähän join ja soitin naapureiden kauhuksi pari vuorokautta putkeen the doorssia. Ja sitten parin päivän jälkeen sain päähäni, ETTÄ JOS MÄ EN OLEKKAAN NIIN LEPAKKO KUIN OLEN LUULLUT OLEVANI. Siis täh??? Joo, olin siis kaiketi täynnä naisvihaa ja niin kyllästynyt, että minä tyttö se päätin 10 vuoden tauon jälkeen, että mun pitää saada mies. Ja eikun baariin. Eihän tunnetusti kännissä tehtyjä päätöksiä voi ymmärtää jälkikäteen.

Niin mä sitten menin ja iskin miehen, en tiedä miten, mutta nopeasti se onnistui. Hassuja nuo miehet kun ne tykkää kun nainen juo viskiä ja sitten vielä tarjoavat sitä innolla lisää. Kyseessä oli yksi tutun tuttu, jonka tiesin olevan naimisissa ja kaikkea, fiksuna (edelleen...) siinä päättelin, ettei se jää perääni vinkumaan tai uusintoja haluamaan. Kaiken piti mennä tosi hienosti ja soitettiin taksi jne. Mutta sitten aamulla, ei riittänyt järkytykseksi se, että vieressäni on mies eikä se, että maailman hirvein krapula oli iskenyt kimppuun. Se mies parkas siinä sitten,  että mitä vittua mä vielä siellä tein, että sen muija on tulossa kohta töistä. Marssin keittiöön keittämään kahvia ja kiltisti tokasin, että ilman aamukahveja muahan ei pihalle heitetä ja jos emäntä tulee niin siinähän sitte keksii selityksiä. Luulin tosissani, että siihen menee vielä aikaa kunnes se sieltä oikeasti tulee... IKINÄ EI OO NOLOTTANU NIIN PALJOO!!! Ja ku mä luulin, et mä en ikinä jää sanattomaks. Jotain sopersin siinä sitten, et tulin käymää aamukahvil, mut ei tainnu mennä läpi. Onneks kerkesin ulos ennen kuin helvetti oli irti, koska raivostunut nainen ei ole kaunista katseltavaa saati kuunneltavaa.

Ja siis tästä opin kaksi asiaa. 1. Vai elämä ole kuin elokuvaa? 2. Mä olen olemassa naisia varten tässä maailmassa